Suomen markan historiaa 1800-luvulla
Rupla Suomessa 1809 -1860
Kun Suomesta tuli osa Venäjän valtakuntaa, Suomen suuriruhtinaskunnalle muotoutui autonominen asema. 29. joulukuuta 1809 Suomen suuriruhtinaskunnan ”pää- ja perusrahaksi” julistettiin Venäjän rupla. Turkuun perustettiin pankki joulukuussa 1811. Ruotsalainen raha jatkoi silti kiertämistä Suomessa.
Alunperin oli jo suunnitteilla oma metallirahakin. Hopearupla, jossa olisi suuriruhtinaskunnan vaakuna, sekä silloisen Venäjän keisarin Aleksanteri I:n muotokuva. Tämä ei lopulta kuitenkaan toteutunut, vaan liikkeelle laskettiin aluksi vain pienempiä setelirahoja vaihtorahaksi, joita pankki ei lunastanut hopealla, vain venäläisillä seteleillä. Pankin omia seteleitä alettiin painaa seuraavana vuonna Turun akatemian kirjapainossa.
1800-luvun alussa Suomessa kiersi paljon ruotsalaisia setelirahoja, johtuen alueen vilkkaasta kaupankäynnistä Ruotsin kanssa. Kierrossa oli myös paljon venäläisiä hopearuplia ”kaikkien hallitsijoiden ajalta Pietari Suuresta lähtien”, sekä ruotsalaisia Kustaa III:n riikintaalereita. Tämä eri valuuttojen sekamelska vaikeutti kaupankäyntiä selkeästi.
Vuonna 1840 saatiin kuitenkin aikaan raharealisaatio, jolloin ulkomaalainen raha kiellettiin ja hopearuplasta tuli pääraha. Ruotsalaiset setelit vaihdettiin hopeaan ja ne hävisivät pian kierrosta. Myös pankin aiemmin liikkeelle laskemat setelit vaihdettiin hopeakatteisiin ruplamääräisiin seteleihin. Uudet setelit olivat Suomen ensimmäiset värilliset ja kaksiväriset paperirahat.
Raharealisaation yhteydessä esitettiin taas Suomen oman metallirahanlyönnin aloittamista, mutta se ei saanut kannatusta Pietarissa.
Kasper Järnefelt, Ruispelto, 1882
Kurssiheiluntaa ja epävakautta
Krimin sodan (1853–1856) aiheuttama Venäjän ruplan vaihtokurssin jatkuva heittey vaikeutti myös Suomen Pankin toimintaa ja aiheutti vaihtorahan puutetta. Paikallisten yksityissetelien käyttö yleistyi, eikä vankka rahatilanne helpottanut Suomen taloudellista kehitystä.
1850-luvulla Suomessa alkanut voimakas teollinen ja taloudellinen kasvu vaati tilanteen korjaamista, joten Suomen Pankin oli lopulta lopetettava setelien hopealla lunastaminen kokonaan.
Vuonna 1859 valtiovarainpäällikkö Fabian Langenskiöldin aloitteessa esitettiin, ettei Venäjän setelit olisi Suomessa enää käypiä nimellisarvostaan, vaan Pietarin pörssissä määräytyvästä todellisesta hinnasta. Samassa aloitteessa oli myös sivumainintoja oman rahayksikköön viitaten.
Ehdotusta ei hyväksytty Pietarissa, mutta senaatti alkoi tutkia pienemmän rahayksikön hyödyllisyyttä. Suomen Pankki ehdotti ruplan neljäsosan arvoista sataan osaan jakautuvaa rahayksikköä.
Rahayksikölle nimi?
Rahayksikön nimeksi valittiin markka, ja sen sadasosaksi penni. Markka on ikivanha painoyksikkö ja Suomessakin entuudestaan tunnettu rahanlaskun yksikkö. Se oli myös lyödyn metallirahan yksikkö 1500-luvulla Ruotsissa, Tanskassa ja Pohjois-Saksassa.
Myös lehdistössä ehdotettiin uuden rahayksikön nimiä: sataikko, suomo, jopa orava tai omena.
Vihdoin oma rahayksikkö
4. huhtikuuta 1860 keisari allekirjoitti Armollisen ilmoituksen muutetusta rahayksiköstä Suomen suuriruhtinaan maalle, joka vahvisti Suomen rahaksi neljännesruplan arvoisen markan. Tätä seuraavassa julistuksessaan keisari määräsi valmisteltavaksi suunnitelman metalli- ja paperirahan liikkeelle laskemisesta sekä rahapajan rakentamisesta.
Suomi sai siis oman rahayksikkönsä, vaikkakin se oli vielä kiinteästi sidottu venäjän ruplan arvoon. Tämä kuitenkin mahdollisti rahajärjestelmän tulevan selkeän itsenäistymisen. Metallirahojen lyöminen alkoi Helsingissä 1864.
Vuoden 1865 rahareformissa markka sidottiin hopeakantaan. Suomalaisesta ja venäläisestä hopearahasta tuli maan ainoat lailliset maksuvälineet. Hopeakantaan sidottu markka näyttäytyi vihdoin vakaana itsenäisenä rahayksikkönä.
Täysipitoisia hopearahoja (hopeaa .868) lyötiin yhden ja kahden markan arvoisina. Pienemmät 50 ja 25 pennin hopearahat olivat vajaapitoisia (hopeaa .750). Kuparirahoja lyötiin yhden, viiden ja kymmenen pennin arvoisina.
Rahapaja Helsingin Katajanokassa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Markka kultakantaan 1878
Hopean arvon laskiessa 1870-luvulla useat Euroopan valtiot siirtyivät kultakantaan. Vuonna 1878 Suomikin siirsi markan kultakantaan. Kultamarkka sai saman arvon kuin Ranskan frangi, jolloin sen paino laskettiin grammoina.
Oikealla puolella on kuva kymmenen markan kultarahasta vuodelta 1879.
Kultakantaan siirryttyä hopearaha toimi vain vaihtorahana päivittäisessä kaupankäynnissä. Kellään yksityisellä ei ollut velvollisuutta ottaa vastaan yli kymmentä hopeamarkkaa.
Kultakantaan siirryttäessä ehdotettiin markan hopea- ja kuparirahojenkin nimellisarvon muuttamista Ransan frangin kanssa saman kokoiseksi, sillä ero oli nykyiselläänkin hyvin pieni, mutta tätä ei hyväksytty Pietarissa periaatesyistä.
Ranskan mallin mukaan käyttöön olisi otettu myös hepeinen 20 pennin ja kuparinen 2 pennin rahat, joiden mallikappaleet oli valmistettu Rahapajassa jo vuonna 1866. Asia ei kuitenkaan edennyt ehdotusta pidemmälle.
Suomen oman rahayksikön kansainvälistyminen oli varmastikin sen ajan suomalaisen sivistyksellisen, poliittisen ja kulttuurisen edistyminen, sekä itsehallinnon laajentumisen huippuhetkiä rahajärjestelmien näkökulmasta.
Sivun tekstin lähteenä on käytetty Tuukka Talvion kirjaa Suomen rahat